Hoitola Jofiel

Rento koko perheen hoitola Tampereen Lamminpäässä

Jofiel sijaitsee idyllisellä Lamminpään alueella hyvien liikenneyhteyksien varrella. Ihonhoitosarjana käytämme erityisesti suomalaiselle iholle suunniteltua laadukasta ja kotimaista Ekopharma Berries & Science-sarjaa. Meiltä löydät laajan palveluvalikoiman kasvohoidoista sokerointeihin, unohtamatta Lasten Omaa Hinnastoa! Olemme avoinna sopimuksen mukaan maanantaista lauantaihin. Jos et löydä nettiajanvarauksestamme juuri sinulle sopivaa aikaa, ota yhteyttä niin pyrimme järjestämään sinulle ajan! Ajanvaraus Peruutus on tehtävä 36h ennen varattua aikaa. Perumattomista ajoista meillä on oikeus periä 100% palvelun normaalista hinnasta +5€ laskutuslisä. Ehdot koskevat kaikkia palveluita sekä arvontavoittoja, takuuhuoltoja ja lahjakortilla maksettavia palveluita. Myös yli 15 minuutin myöhästyminen katsotaan ajan käyttämättä jättämiseksi. Poikkeustapauksissa joustamme tietenkin erikseen. Varaamalla ajan hyväksyt peruutusehtomme. Y-tunnus 3123440-8

Henkilökunta

Sonja

SKY-Kosmetologi SKY-kosmetologimme Sonja taitaa vuosien kokemuksella kasvohoidot, jalkahoidot, sokeroinnit ym. kauneudenhoidonpalvelut. Sonja loihtii myös kauniit kulmat sekä upeat ripsien kestotaivutukset. Lisäksi ihanat erilaiset hemmottelevat hieronnat kuuluvat Sonjan laajaan palveluvalikoimaan. Sonjalle saat ajan myös Lasten Oman Hinnaston kaikkiin palveluihin. Yhteystiedot Puh: 045 6120 946 Sähköposti: info@hoitolajofiel.fi Huomioithan, että emme vastaa tiedusteluihin hoitojen aikana.

Mari V.

Kalevalainen Jäsenkorjaaja Mari on taitava ja lempeä hoitaja, joka taitaa kalevalaisen jäsenkorjauksen vauvasta vaariin. Jofielissa Mari tekee jäsenkorjauksen lisäksi imukuppihierontaa, joka todella laittaa aineenvaihduntaan vauhtia. Mari on kouluttautunut myös klassiseksi hierojaksi ja rentoutusohjaajaksi. Yhteystiedot Puh: 040 7394 984 Sähköposti: vuoristo.mari@gmail.com Nettisivusto: www.marivuoristo.com Kerrothan yhteyttä ottaessasi, että tiedustelet aikaa Lamminpäähän. Huomioithan, että emme vastaa tiedusteluihin hoitojen aikana.

Lahjakortit

Lahjakortti on lämmin tapa muistaa häntä, joka mielestäsi ansaitsee hemmottelua ja omaa aikaa! Tai hänelle, jolle on vaikea hankkia lahjaa. Lahjakortin käyttöaika on 6 kuukautta ostosta, lukuun ottamatta erikseen mainittuja tarjouksia tai kampanjoita.

Ajanvaraus

Peruutuksen on tapahduttava 36h ennen varattua aikaa. Tämän jälkeen peruuttamattomista ajoista meillä on oikeus periä 100% palvelun normaalista hinnasta +5€ laskutuslisä. Varaamalla ajan hyväksyt peruutusehtomme. Ehdoista tarkemmin Koti-välilehdellä.

Yhteystiedot

Hoitola Jofiel Ylöjärventie 25 33420 TAMPERE Puh. 🎄 Sonja: 045 6120 946 Sähköposti: info@hoitolajofiel.fi Y-tunnus: 3123440-8, MiDaOl Oy Sijaitsemme Tampereen Lamminpäässä Ylöjärven rajan läheisyydessä, K-Marketia vastapäätä. Hoitolamme vieressä on ilmaista parkkitilaa! Hoitola on auki sopimuksen mukaan maanantaista lauantaihin. Huomioithan, että emme vastaa tiedusteluihin hoitojen aikana, mutta otamme yhteyttä mahdollisimman pian.

Sijainti

 Hoitola Jofiel

 +358456120946

 Ylöjärventie 25 33420 Tampere

 info@hoitolajofiel.fi

Ota meihin yhteyttä

Hinnasto

Meille voit tulla rennosti juuri sellaisena kuin olet! Jos et löydä nettiajanvarauksestamme sinulle sopivaa aikaa, ota yhteyttä niin pyrimme järjestämään sen sinulle! info@hoitolajofiel.fi Puh Sonja: 045 6120 946 Mari: 040 7394 984

KasvohoidotHinta alk.
Virkistävä Kasvohoito
Pikainen hemmotteluhetki arjen keskelle. Alkupuhdistus, ihotyypin mukainen kuorinta, kasvohieronta, ihotyypin mukainen hoitovoide. Samalla voimme käydä läpi kotihoitorutiinisi ja hoitotuotteesi. Hoitoon kuuluu suullisesti mukaan annettavat kotihoito-ohjeet Hoitoaika n. 30 min.
37,00 €
Kirkastava Kasvohoito
Samealle ja harmaalle iholle täydellisesti sopiva hoito. Alkupuhdistu, happokuorinta kasvoille ja kaulalle, lyhyt kasvohieronta, rauhoittava naamio, rauhoittava seerumi ja hoitovoiteet Naamion vaikutuksen aikana rentouttava Dekoltee-hartiahieronta Hoitoaika n. 45 min
55,00 €
Puhdistava Kasvohoito
Täydellinen hoito sinulle, joka haluat antaa kyytiä näpyille. Hoito sopii kaikille ihotyypeille, sillä hoitotuotteet valitaan aina sinun ihosi tarpeiden mukaan. Alkupuhdistus, kuorinta, ihon höyrytys, mekaaninen puhdistus, ihotyypin mukainen naamio, hoitovoiteet. Naamion aikana rentouttava dekoltee-hartiahieronta. Hoitoaika n. 60-75 min. Halutessasi voit yhdistää tähän ultraäänipuhdistuksen lisähintaan 10€.
57,00 €
Klassinen Kasvohoito
Kaikille täydellisesti sopiva hoito. Valitsemme aina hoitotuotteet ihon tarpeiden ja asiakkaiden toiveiden mukaan. Alkupuhdistus, kuorinta, kasvohieronta, naamio ja hoitovoiteet. Naamion aikana rentouttava dekoltee-hartiahieronta. Halutessasi voit hoitoon yhdistää mekaanisen puhdistuksen, ultraäänipuhdistuksen tai vaikkapa rentouttavan kauratyynyn hartioille. Hoitoaika n. 55 min.
60,00 €
SPA Kasvohoito
Täydellinen irtiotto arjesta! Alkupuhdistus, kuorinta, hieronta kasvoille, hartioille ja dekolteelle, naamio ja hoitovoiteet. Naamion aikana kynsinauhoille levitetään kosteuttava hoitoöljy ja tehdään käsihieronta ihanalla hierontavoiteella. Käytämme hoidossa lämpimiä pyyhkeitä. Hoitoaika n. 60 min.
69,00 €
Aikuisen Ihon Kasvohoito
Kiinteyttävä, kosteuttava ja heleyttävä kasvohoito. Alkupuhdistus, kuorinta, seerumin imeytys ultraäänellä, hieronta kasvoille ja kaulalle Tyrnin Q10 hoitoöljyllä, naamio, hoitovoiteen imeytys ultraäänellä. Naamion aikana rentouttava dekoltee, hartiahieronta. Hoitoaika n. 60 min.
67,00 €
Ultraäänipuhdistus
Ultraäänipuhdistus on tehokas ja hellävarainen ihon syväpuhdistus ja kuorinta, joka samalla aktivoi ihon toimintoja. Alkupuhdistus, kuorinta, ihon puhdistus ja aktivointi ultraäänellä, kasvohieronta, naamio, hoitovoiteen imeytys ultraäänellä. Naamion vaikutuksen aikana rentouttava dekoltee ja hartiahieronta. Hoitoaika n. 60 minuuttia. Mekaaninen puhdistus +10-15€.
60,00 €
Vadelma GLOW Kosteuttava Kasvohoito
Runsaasti kosteuttava ja heleyttävä kasvohoito kaikille ihotyypeille. Alkupuhdistus, kaksoiskuorinta, kasvo-ja dekoltee hieronta, seerumi, naamio kasvoille ja silmänympärysiholle, hoitovoiteet. Naamioiden vaikutusaikana päähieronta. Hoitoaika n. 60 min
65,00 €
Vadelma GLOW UP Silmänympäryshoito
UUTTA! Runsaasti kosteuttava ja heleyttävä hoito virkistää väsyneimmänkin silmänympärysihon. Hoito sisältää: Alkupuhdistuksen, entsymaattisen kuorinnan, hieronnan, seerumin ja silmänympärysgeelin. Huhtikuun etuna: Hoito 30€ Hoito ja silmänympärysgeeli omaksi 59€
33,00 €
Ripset ja KulmatHinta alk.
Ripsien värjäys
Ripsien kestovärjäys.
15,00 €
Kulmien värjäys ja muotoilu
Kulmien muotoilu ja kestovärjäys.
16,00 €
Ripsien ja kulmien värjäys sekä kulmien muotoilu
Ripsien ja kulmien kestovärjäys sekä kulmien muotoilu.
27,00 €
Ripsien kestotaivutus ja värjäys
Ripsien kestotaivutus ja värjäys. Taivutus pysyy ripsissä noin 4-8 viikkoa.
56,00 €
Kulmien muotoilu
Kulmien muotoilu, ei sisällä värjäystä.
11,00 €
Kulmien laminointi, sisältää värjäyksen
Tuuheammat kulmat hetkessä. Palvelussa kulmat "laminoidaan" haluttuun muotoon, jolloin saadaan aikaan tuuheampi ja näyttävämpi lopputulos. Lopuksi kulmia vielä muotoillaan ja värjätään.
55,00 €
Ripsien kestotaivutus ja kulmien laminointi. Sisältää värjäykset
Ripset ja kulmat samalla kertaa kuosiin. Palvelu sisältää ripsien kestotaivutuksen ja värjäyksen sekä kulmien laminoinnin kulmien muotoilulla ja värjäyksellä.
80,00 €
JalkahoidotHinta alk.
Perusjalkahoito
Kylpy, kovettumien poisto, kynsien leikkaus, kynsinauhojen hoito, ongelmakohtien hoito, hieronta sekä voide. Halutessa kynsien lakkaus.
56,00 €
SPA Jalkahoito
SPA-jalkahoito Arjen luksusta jaloille! Tässä hoidossa keskitymme erityisesti jalkojen hemmotteluun. Hoito sisältää kylvyn, kuorinnan, kynsien huollon (leikkaus, viilaus ja kynsinauhojen hoito), kovettumien poiston, virkistävän jalkanaamion sekä hieronnan. Halutessasi kynsien lakkaus. Kynsien ohennus, känsien ym. ongelmien poisto laskutetaan erikseen. Valitsethan nämä lisäpalveluista vielä SPA-jalkahoidon lisäksi.
70,00 €
Hemmottelu jaloille 30min
Ihana jalkojen pikavirkistys esim. lounashoitona Kylpy, kynsinauhojen huolto, kynsien viilaus, halutessasi lakkaus ja lyhyt hieronta.
37,00 €
Varpaan Kynsien leikkaus
Varpaankynsien leikkaus ja viilaus. Sisältää 2-3 kynnen ohennuksen
23,00 €
Varpaankynsien geelilakkaus, yksivärinen
Kynsien muotoilu, kynsinauhojen siistiminen, geelilakkaus ja voide.
34,00 €
Varpaankynsien geelilakkaushuolto
HUOM! Hoito tehdään vain meillä alunperin tehtyihin geelilakkauksiin. Geelilakkauksen poisto, kynsinauhojen huolto, kynsien viilaus, geelilakkaus ja hoitovoide.
40,00 €
Varpaankynsien geelilakkauksen poisto
HUOM Hoito tehdään vain meillä laitetuille geelilakoille! Geelilakkauksen poisto, kynsinauhojen huolto, kynsien viilaus.
18,00 €
Hemmottelu jaloille ja varpaankynsien geelilakkaus
Kylpy, kynsinauhojen huolto, kynsien viilaus, geelilakkaus ja lyhyt hieronta.
59,00 €
HierontaHinta alk.
Klassinen hieronta 30min
Klassinen hieronta on koko kehoa rentouttava lihashieronta.
35,00 €
Klassinen hieronta 45min
Klassinen hieronta on koko kehoa rentouttava lihashieronta.
47,00 €
Kuumakivihieronta 30min
Kuumakivihieronnassa käytetään sileitä, lämmitettyjä luonnonkiviä. Hoito on erittäin miellyttävä, lämmin ja rentouttava kokemus koko keholle ja sielulle.
45,00 €
Kuumakivihieronta 45min
Kuumakivihieronnassa käytetään sileitä, lämmitettyjä luonnonkiviä. Hoito on erittäin miellyttävä, lämmin ja rentouttava kokemus koko keholle ja sielulle.
55,00 €
Kuumakivihieronta 60 min
Kuumakivihieronnassa käytetään sileitä, lämmitettyjä luonnonkiviä. Hoito on erittäin miellyttävä, lämmin ja rentouttava kokemus koko keholle ja sielulle.
75,00 €
Kuumakivihieronta 90min
Kuumakivihieronnassa käytetään sileitä, lämmitettyjä luonnonkiviä. Hoito on erittäin miellyttävä, lämmin ja rentouttava kokemus koko keholle ja sielulle.
85,00 €
Intialainen päähieronta 30min
Rentouttava hieronta, joka sopii lähes kaikille. Hieronnan ajan saat makoilla hoitopedillä. Hieronta aloitetaan yläselästä ja hartioista, päättyen seliin makuulla päähierontaan. Hoidon jälkeen olo voi olla hieman hutera, joten muista juoda nesteitä hyvin ennen hoitoa.
30,00 €
Intialainen Päähieronta 45 min
Täydellisen rentouttava ja aineenvaihduntaa kiihdyttävä hieronta, joka sopii lähes kaikille. Hieronnan ajan saat makoilla mukavalla hoitopedillä. Hieronta aloitetaan vatsallaan maaten yläselästä ja hartioista. Hieronnan aikana hierotaan myös kaulaa sekä kasvoja.
40,00 €
Kädet ja kynnetHinta alk.
Manikyyri
Ihana arjen hemmottelu käsille. Kylpy, kynsinauhojen huolto, kynsien muotoon viilaus, kynsien lakkaus, hieronta kosteuttavalla käsivoiteella.
35,00 €
SPA Manikyyri
Täydellinen hemmottelu käsille, hyvää kosteutusta ja kynsienlakkausta unohtamatta! Tämä ihana paketti sisältää: Kynsien viilauksen, käsien kuorinnan, kynsinauhojen huollon, rentouttavan hieronnan ihanalla Hilla Skinfood hierontanaamiolla, halutessasi kynsien lakkauksen, käsivoiteen sekä kynsinauhaöljyn. Hoidon kesto n. 60 minuuttia
55,00 €
Geelilakkaus uudet, yksivärinen.
Upea, jopa 3 viikkoa kestävä lakka. Ei sisällä vanhan geelilakan poistoa tai huoltoa.
40,00 €
Geelilakkaus huolto, yksivärinen
Upea, jopa 3 viikkoa kestävä lakka. Sisältää vanhan lakkauksen poiston. Huom! Vain meillä tehdyt kynnet.
49,00 €
Geelilakkauksen poisto
HUOM! Poistamme vain meillä tehdyt geelilakkaukset.
18,00 €
Geelilakkaus sormet ja varpaat
72,00 €
Pikamanikyyri
Pikamanikyyri sisältää: Kynsien muotoon viilauksen, kynsinauhojen huollon, kynsinauhaöljyn ja käsivoiteen. Kesto n. 20 min.
25,00 €
KarvanpoistoHinta alk.
Säärten sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Karvat poistetaan säärten, jalkaterien ja polvien iholta sokerimassalla. Huomioithan ennen hoitoa, että on hyvä kuoria hoidettava alue pari päivää ennen ja välttää kosteusvoiteen käyttöä 24 h ennen sokerointia. Sokeroinnin jälkeen suositellaan välttämään hikiliikuntaa, saunaa ja erityisen hiertäviä housuja 12-24h ajan. Muista kotihoitona hyvä kosteutus ja huolellinen kuorinta . 48h sokeroinnista.
34,00 €
Reisien sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Karvat poistetaan reisien iholta sokerimassalla. Huomioithan ennen hoitoa, että on hyvä kuoria hoidettava alue pari päivää ennen ja välttää kosteusvoiteen käyttöä 24 h ennen sokerointia. Sokeroinnin jälkeen suositellaan välttämään hikiliikuntaa, saunaa ja erityisen hiertäviä housuja 12-24h ajan. Muista kotihoitona hyvä kosteutus ja huolellinen kuorinta n.48h sokeroinnista.
37,00 €
Koko jalkojen sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Karvat poistetaan reisien, polvien, säärten ja jalkaterien iholta sokerimassalla. Huomioithan ennen hoitoa, että on hyvä kuoria hoidettava alue pari päivää ennen ja vältä kosteusvoiteen käyttöä 24h Sokeroinnin jälkeen suositellaan välttämään hikiliikuntaa, saunaa, ihoa kiristäviä housuja 12 h-24 h Muista kotihoitona hyvä kosteutus ja huolellinen kuorinta n.48h sokeroinnista.
60,00 €
Bikinilinjan sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Karvat poistetaan edestä, bikinialueen ulkopuolelta, sokerimassalla. Voit tulla bikinilinjan sokerointiin kuukautisten aikana, jos käytät tamponia tai kuukuppia Huomioithan ennen hoitoa, että on hyvä kuoria hoidettava alue pari päivää ennen ja vältä kosteusvoiteen käyttöä 24 h ennen sokerointia. Muista kotihoitona hyvä kosteutus ja huolellinen kuorinta n.48h sokeroinnista.
25,00 €
Kainaloiden sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Karvat poistetaan kainaloiden alueelta sokerimassalla. Kainalossa on paksua karvaa, jonka vuoksi sokeroinnin jälkeen voi ilmetä pieniä veripisaroita, etenkin ensimmäisillä kerroilla. Huomioithan ennen hoitoa, että on hyvä kuoria hoidettava alue pari päivää ennen ja vältä kosteusvoiteen käyttöä 24 h ennen sokerointia. Muista kotihoitona hyvä kosteutus ja huolellinen kuorinta n.48h sokeroinnista.
25,00 €
Käsivarsien sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Karvat poistetaan olkapäästä ranteeseen sokerimassalla. Huomioithan ennen hoitoa, että on hyvä kuoria hoidettava alue pari päivää ennen ja vältä kosteusvoiteen käyttöä 24 h ennen sokerointia. Sokeroinnin jälkeen suositellaan välttämään hikiliikuntaa, saunaa ja kiristäviä paitoja 12 h-24 h ajan Muista kotihoitona hyvä kosteutus ja huolellinen kuorinta n.48h sokeroinnista.
28,00 €
Ylähuulen tai leuan sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Karvat poistetaan ylähuulesta sokerimassalla. Huomioithan ennen hoitoa, että on hyvä kuoria hoidettava alue pari päivää ennen ja vältä kosteusvoiteen käyttöä 24 h ennen sokerointia. Muista kotihoitona hyvä kosteutus ja huolellinen kuorinta n.48h sokeroinnista.
11,00 €
Ylähuulen ja leuan sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Karvat poistetaan ylähuulesta ja leuan alueelta sokerimassalla. Huomioithan ennen hoitoa, että on hyvä kuoria hoidettava alue pari päivää ennen ja vältä kosteusvoiteen käyttöä 24 h ennen sokerointia. Muista kotihoitona hyvä kosteutus ja huolellinen kuorinta n.48h sokeroinnista.
19,00 €
Sokerointipaketti: Bikiniraja + kainalot + sääret
Bikinirajan, kainaloiden ja säärien sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä.
75,00 €
Sokerointipaketti (koko jalat, bikini ja kainalot)
95,00 €
Lasten Oma HinnastoHinta alk.
Pikkuväen manikyyri n.30min
Ihana hemmottelu käsille, suunnittelu erityisesti lapsille. Hoito sisältää kynsinauhojen siistimisen, kynsien viilauksen, lakkauksen sekä kevyen hieronnan. Voit ostaa lakan omaksi hoidon yhteydessä hintaan 3€ (norm. 5€) Lisäksi voimme koristella kynsiä kynsitarroin. Tarrat laskutetaan erikseen! Kynsitarrat 1€ , sis. 3-5 kpl tarroja.
16,00 €
Hemmottelu jaloille n.30min
Askel keveäksi tällä ylellisellä hemmottelulla, joka on suunniteltu erityisesti lapsille. Hoito sisältää kylvetyksen, kynsinauhojen siistimisen, kynsien viilauksen, lakkauksen ja kevyen hieronnan Lakan voit ostaa omaksi hoidon yhteydessä hintaan 3€ (norm. 5€) Lisäksi voimme koristella kynsiä kynsitarroin. Tarrat laskutetaan erikseen! Kynsitarrat 1€ , sis. 3-5 kpl tarroja.
22,00 €
Hemmottelu kasvoille n.20min
Ihana hoito kasvoille, suunniteltu erityisesti lapsille. Hoito sisältää alkupuhdistuksen, lempeän hieronnan kasvoille sekä lopuksi hoitovoiteen.
16,00 €
Hemmotteleva kuumikivihieronta n.20min
Lempeä ja hemmotteleva kuumakivihieronta jaloille TAI käsille.
20,00 €
Prinsessameikki
Kevyt ehostus, joka käy myös perheen pienimmille ensimmäiseksi meikkikokeiluksi. Ehostus sisältää esimerkiksi ripsivärin, huulikiillon ja hempeän luomivärin.
15,00 €
Rentoutumishetki 20min
Ihana rentoutumishetki perheen pienimmille. Sisältää kevyttä ja hellää hierontaa käsille sekä päälle. Lopuksi hiukset harjataan ja laitetaan hiukset siististi.
15,00 €
Hemmottelupaketti 1h 15min
Ihana hemmotteleva paketti päästä varpaisiin. Sisältää Pikkuväen manikyyrin, jalkahemmottelun, kasvohemmottelun ja prinsessameikin. Tässä paketissa todella kaikki mitä voi toivoa! Paketin sisältöä voidaan muokata juuri sinun lapsellesi sopivaksi ❤️ Meille voit aina soittaa tai laittaa viestiä, jos on jotain kysyttävää. Autamme mielellämme!
51,00 €
Kalevalainen jäsenkorjaus ja imukuppihierontaHinta alk.
Kalevalainen jäsenkorjaus
Hoidon aikana käsitellään kaikki liikeratoihin vaikuttavat anatomiset osa-alueet lähtien jaloista ja päätyen päähän. Siinä vapautetaan lihakset, sidekudokset, kudosnestekierto, verenkierto ja hermotoiminta luonnolliseen tilaan sekä nivelpinnat kohdalleen. Hoidossa käytetään hyväksi asiakkaan liikerataa.
77,00 €
Kalevalainen jäsenkorjaus
Hoidon aikana käsitellään kaikki liikeratoihin vaikuttavat anatomiset osa-alueet lähtien jaloista ja päätyen päähän. Siinä vapautetaan lihakset, sidekudokset, kudosnestekierto, verenkierto ja hermotoiminta luonnolliseen tilaan sekä nivelpinnat kohdalleen. Hoidossa käytetään hyväksi asiakkaan liikerataa.
85,00 €
Kalevalainen jäsenkorjaus vauvoille
Kalevalainen jäsenkorjaus vauvoille on kevyt koko kehon käsittely, jossa esimerkiksi käsitellään kalvot ja vapautetaan vauvan keho luonnolliseen tilaan. Syntymä voi aiheuttaa toispuoluoleisia kireyksiä, jotka näkyvät esimerkiksi hankaluutena kääntyä toisen kyljen kautta ja itkuisuutena.
45,00 €
Imukuppihieronta
mukuppihieronta eli liukukuppaus on tehokas hoitomuoto lihaksille. Se myös tehostaa aineenvaihduntaa ja virkistää nestekiertoa. Silikonisten kuppien avulla kudokseen saadaan alipaine. Tästä voi seurauksena olla mustelmia, jotka paranevat parissa päivässä eivätkä ole kipeitä. mukuppihieronta ei sovellu sydänsairaille, syöpäsairaille tai verenohennuslääkettä käyttäville, myös raskaus ja diabetes ovat hoidon esteitä.
39,00 €
Imukuppihieronta
mukuppihieronta eli liukukuppaus on tehokas hoitomuoto lihaksille. Se myös tehostaa aineenvaihduntaa ja virkistää nestekiertoa. Silikonisten kuppien avulla kudokseen saadaan alipaine. Tästä voi seurauksena olla mustelmia, jotka paranevat parissa päivässä eivätkä ole kipeitä. mukuppihieronta ei sovellu sydänsairaille, syöpäsairaille tai verenohennuslääkettä käyttäville, myös raskaus ja diabetes ovat hoidon esteitä.
49,00 €
Opiskelijoiden harjoittelijahoidotHinta alk.
Päivämeikki
Kosmetologiopiskelija luo kauniin ja toiveidesi mukaisen päivämeikin. Voit halutessasi tuoda omat meikkisi, jos haluat niitä käytettävän tai oppia uusia niksejä.
15,00 €
Juhlameikki
Kosmetologiopiskelija luo kauniin ja toiveidesi mukaisen juhlameikin. Voit halutessasi tuoda omat meikkisi, jos haluat niitä käytettävän tai oppia uusia niksejä. Irtoripset tai ripsitupsut +10€
25,00 €
Virkistävä Kasvohoito ja Päivämeikki
Täydellinen irtiotto arjesta! Kasvohoito ja kaunis tyyliisi sopiva meikki Alkupuhdistus, kuorinta, hieronta kasvoille ja hoitovoiteet.
39,00 €
Klassinen Kasvohoito ja Päivämeikki
Kaikille täydellisesti sopiva hoito. Hoidon päätteeksi tyyliisi sopiva päivämeikki. Valitsemme aina hoitotuotteet ihon tarpeiden ja asiakkaiden toiveiden mukaan. Alkupuhdistus, kuorinta, kasvohieronta, naamio ja hoitovoiteet. Naamion aikana rentouttava dekoltee-hartiahieronta.
55,00 €
Virkistävä Kasvohoito ja Juhlameikki
Ihoa virkistävä nopea, mutta tehokas kasvohoito ja tyyliisi sopiva Juhlameikki. Kasvohoito sisältää alkupuhdistuksen, kuorinnan, kasvohieronnan ja hoitovoiteen. Lopuksi kaunis juhlameikki. Halutessasi voit tuoda omat meikkisi mukana. Irtoripset tai ripsitupsut +10€
47,00 €
Aikuisen Ihon Kasvohoito ja valitsemasi meikki
Täydellinen paketti aikuiselle iholle. Voit valita kevyen ehostuksen, päivämeikin tai juhlameikin. Kasvohoito sisältää alkupuhdistuksen, kuorinnan, seerumin, kasvo-ja kaulahieronnan, naamion sekä hoitovoiteet.
75,00 €
Lasten Prinsessameikki
Pienten prinsessojen meikkihetki, jossa pääset kokeilemaan esim. ripsiväriä ja huulikiiltoa. Ikäsuositus 3-12 vuotta. Meikin tekee 3. vuoden kosmetologiopiskelija.
10,00 €
Perusjalkahoito
Kylpy, kovettumien poisto, kynsien leikkaus, kynsinauhojen hoito, ongelmakohtien hoito, hieronta sekä voide. Halutessa kynsien lakkaus. Kesto n. 1,5-2h.
35,00 €
SPA Jalkahoito
SPA-jalkahoito Arjen luksusta jaloille! Tässä hoidossa keskitymme erityisesti jalkojen hemmotteluun. Hoito sisältää kylvyn, kuorinnan, kynsien huollon (leikkaus, viilaus ja kynsinauhojen hoito), kovettumien poiston, virkistävän jalkanaamion sekä hieronnan. Halutessasi kynsien lakkaus. Hoidon kesto n. 1,5-2h.
45,00 €
Pika Jalkahoito
Tämä pikajalkahoito sisältää kylvyn, kynsien leikkauksen sekä viilauksen, kynsinauhojen huollon, raspauksen jaloille ja jalkavoiteen.
25,00 €
Manikyyri
Ihana arjen hemmottelu käsille. Kylpy, kynsinauhojen huolto, kynsien muotoon viilaus, kynsien lakkaus, hieronta kosteuttavalla käsivoiteella.
20,00 €
SPA Manikyyri
Täydellinen hemmottelu käsille, hyvää kosteutusta ja kynsienlakkausta unohtamatta! Tämä ihana paketti sisältää: Kynsien viilauksen, käsien kuorinnan, kynsinauhojen huollon, rentouttavan hieronnan ihanalla Hilla Skinfood hierontanaamiolla, halutessasi kynsien lakkauksen, käsivoiteen sekä kynsinauhaöljyn. Hoidon kesto n. 60 minuuttia
30,00 €
Perusjalkahoito ja Manikyyri
Paketti sisältää: Perusjalkahoito: Kylpy, kovettumien poisto, kynsien leikkaus, kynsinauhojen hoito, ongelmakohtien hoito, hieronta sekä voide. Halutessa kynsien lakkaus. Manikyyri: Ihana arjen hemmottelu käsille. Kylpy, kynsinauhojen huolto, kynsien muotoon viilaus, kynsien lakkaus, hieronta kosteuttavalla käsivoiteella.
50,00 €
SPA Jalkahoito ja SPA Manikyyri
70,00 €
Lasten Manikyyri
Ihana hemmottelu käsille, suunnittelu erityisesti lapsille. Hoito sisältää kynsinauhojen siistimisen, kynsien viilauksen, lakkauksen sekä kevyen hieronnan. Lisäksi voimme koristella kynsiä kynsitarroin. Tarrat laskutetaan erikseen! Kynsitarrat 1€ , sis. 3-5 kpl tarroja.
10,00 €
Hemmottelu jaloille (lapset)
Askel keveäksi tällä ylellisellä hemmottelulla, joka on suunniteltu erityisesti lapsille. Hoito sisältää kylvetyksen, kynsinauhojen siistimisen, kynsien viilauksen, lakkauksen ja kevyen hieronnan. Lisäksi voimme koristella kynsiä kynsitarroin. Tarrat laskutetaan erikseen! Kynsitarrat 1€ , sis. 3-5 kpl tarroja.
12,00 €
Ultraäänipuhdistus kasvoille
Ultraäänipuhdistus on tehokas ja hellävarainen ihon syväpuhdistus ja kuorinta, joka samalla aktivoi ihon toimintoja. Alkupuhdistus, kuorinta, ihon puhdistus ja aktivointi ultraäänellä, lyhyt mekaaninen puhdistus, kasvohieronta, naamio, hoitovoiteen imeytys ultraäänellä. Naamion vaikutuksen aikana rentouttava dekoltee ja hartiahieronta. Hoitoaika n. 75 minuuttia.
45,00 €
Kasvojen alueen sokerointi
10,00 €
Klassinen Kasvohoito
Kaikille ihotyypeille sopiva kasvohoito, joka sisältää alkupuhdistuksen. kuorinnan, hieronnan kasvoille ja kaulalle, naamion sekä hoitovoiteet. Naamion aikana ihana dekoltee-hartiahieronta. Kesto n. 60 min
37,00 €
Fresh Up Kasvohoito
Ihana kasvojen ihoa virkistävä kasvohoito, joka sisältää alkupuhdistuksen, kuorinnan, kasvo hieronnan ja hoitovoiteet. Kesto n. 30 min.
15,00 €
Ripsien ja kulmien värjäys sekä kulmien muotoilu
16,00 €
Ripsien värjäys
10,00 €
Kulmien värjäys ja muotoilu
10,00 €
Ihoanalyysi/opastus
Kaipaatko apua ihonhoitoon kotona tai mietitkö mikä ihanista hoidoistamme olisi sinulle paras? Tule meille ilmaiseen konsultaatioon niin katsomme yhdessä sinulle sopivat vinkit kotihoitoon ja katsomme juuri sinun ihollesi sopivat tuotteet. Meillä ei ole koskaan ostopakkoa ❤️
0,00 €
Ihon kosteuspitoisuuden mittaus
2,00 €
Vadelma GLOW UP silmänympäryshoito ja silmänympärysgeeli omaksi
UUTTA! Runsaasti kosteuttava ja heleyttävä hoito virkistää väsyneimmänkin silmänympärysihon. Hoito sisältää: Alkupuhdistuksen, entsymaattisen kuorinnan, hieronnan, seerumin ja silmänympärysgeelin.
40,00 €
HOITOPAKETITHinta alk.
Intialainen päähieronta ja Klassinen kasvohoito
Ihana kokonaisuus, joka sopii lähes kaikille! Hoito aloitetaan rentouttavalla ja hellällä päähieronnalla. Päähieronnan jälkeen jatkamme kasvohoidolla, joka sopii jokaiselle ihotyypille ikää katsomatta. Kasvohoitoon kuuluvat alkupuhdistus, kuorinta, kasvo- ja kaulahieronta, naamio ja hoitovoiteet. Hyviä kotihoito-ohjeita unohtamatta. Hoidossa käytettävät tuotteet valitaan aina juuri sinun ihon tarpeiden mukaan. Kesto n. 85 min
84,00 €
Kuumakivihieronta selälle ja SPA Kasvohoito
Paketti sisältää rentouttavan kuumakivihieronnan selälle ja SPA Kasvohoidon (alkupuhdistus, kuorinta, hieronta, naamio (naamion aikana käsihieronta) ja hoitovoiteet. Kesto n. 90 min
99,00 €
Jofielin kosketus
Jofielin kosketus on ihana hoitokokonaisuus, joka antaa kyytiä selän jumeille, rentouttaa mieltä sekä kehoa ja hoitaa selän ihoa hellästi. Kokonaisuus aloitetaan selän kuorinnalla, kuorinnan jälkeen selälle tehdään kuumakivihieronta ja hieronnan päätteeksi selälle laitetaan kosteuttava naamio. Naamion aikana intialaista päähierontaa. Lopuksi selkänaamio poistetaan ja paluu arkeen alkaa hitaasti. Hoidon kesto n. 60 min.
80,00 €
Muut hyvinvointipalvelutHinta alk.
Lahjakortin osto
Varaa aikasi lahjakortin ostoon. Voit myös etukäteen ilmoittaa millaisen lahjakortin tarvitset niin teemme sen sinulle valmiiksi. Huomaathan, että voit ostaa meiltä lahjakortin myös ajanvarauksen kautta.
0,00 €
Tuoteostokset
Varaa oma aikasi ostoksille ❤️ Voit myös laittaa viestillä mitä tuotteita kaipaat niin katsomon ne sinulle valmiiksi.
0,00 €
Ilmainen Ihonhoitokonsultaatio 15 min
Kaipaatko apua ihonhoitoon kotona tai mietitkö mikä ihanista hoidoistamme olisi sinulle paras? Tule meille ilmaiseen konsultaatioon niin katsomme yhdessä sinulle sopivat vinkit kotihoitoon ja katsomme juuri sinun ihollesi sopivat tuotteet. Meillä ei ole koskaan ostopakkoa ❤️
0,00 €